Jälleen kerran kävin Liettuassa. Tällä kertaa en kuitenkaan oleskellut maan pääkaupungissa Vilnassa, vaan vietin aikani Kaunasissa. Tämä on jo toinen matkani Liettuaan, jolloin olen käytännössä koko ajan Kaunasissa enkä Vilnassa. Kaunas on Liettuan toiseksi suurin kaupunki. Asukkaita siellä on yli 300 tuhatta, se on siis Tamperetta suurempi kaupunki. Raitieteitä siellä ei ole, mutta kaksi funikulaaria on.

Tässäkin matkaraportissa, kuten myös viime vuotisessa Liettuan matkaraportissa, keskityn ruokatarjontaan. Liettuassa on hyvin saatavana paikallista ruokaa eikä tarvitse syödä hampurilaisia. Ja Kaunasissa on myös poikkeuksellisen kauniita ruokaloita.

Keskiviikko 28.5.2025

Lähden kotoa kaupungille. Reppu painaa varmaan yli kymmenen kiloa. Mukanani on kaksi litraa vettä ja seuraavan päivän aamiainen: kolme perunapiirakkaa. Matkalla menen vielä syömään, jotta saan painoa mahaanikin. Kello 19.30 lähtee Tallink Megastar Länsiterminaalista kohti Tallinnaa. Laivassa en syö mitään, juon vain mukaani ottamaani vettä.

Tallinnassa tapani mukaan lähden laivasta pois viimeisten joukossa välttäen ryysiksen. Kävelen reippaasti uudelle linjan 2 raitiopysäkille ja katselen satamaan nousseita uusia taloja. Kävelin ehkä liiankin reippaasti, sillä joudun hetken odottamaan raitiovaunua. Satamassa rakennetaan kovasti, ja pysäkille näkyvä Pyhän Siimeonin kirkko jäänee kohta uusien talojen taakse. Saapuva vaunu onkin aivan uusi Pesan valmiste, ei niitä CAFfeja, joita täällä on jo muutamia vuosia ollut ajossa. Tällä raitiovaunulla ajan linja-autoaseman pysäkille. Pääsen ajoissa asemalle. On keskiviikko, joten kioski on jo sulkeutunut, mutta ulkoa saisi jäätelöä. En sitä kuitenkaan osta. Matkustajia ei vielä ei oteta bussiin, joten käyn vessassa pesemässä hampaani. Sitten pääseekin jo matkaan. Ensin jonotan antamaan matkatavarani ruumaan, sitten jonotan lipuntarkastukseen, joka on linja-auton etuosassa. Ja sitten istumaan ja nukkumaan omalle paikalle.

Torstai 29.5.2025

Nukkumisesta ei tule mitään. Aamulla saavutaan Vilnaan. Ensin jätetään pari matkustajaa Panoraman ostoskeskukseen, sitten ajetaan linja-autoasemalle saapuneiden laituriin. Vilnassa jää suurin osa matkustajista pois. Kuljettajat siivoavat autoa ja vievät roskat pois. Siivoamiseen käytetään vartti. En lähde ulos vaan istun vain paikallani. Sitten autoa siirretään sata metriä lähtölaituriin, jossa seistään 10 minuuttia. Täältä saadaan uusia matkustajia, jotka lähtevät kohti Kaunasia ja Varsovaa.

Kun matkustajat on lastettu, lähdetään liikkeelle. Jälleen ajetaan Panoraman ostoskeskuksen luokse, josta otetaan matkustaja kyytiin. Edellisen kerran tässä käytiin 40 minuuttia sitten. Joskus aikanaan Varsovaan suuntaan matkaajat vaihtoivat tässä bussia, jolloin he säästivät sen 40 minuuttia. Kello 07.30 jälkeen haen bussin automaatista lämmintä juomaa, ja syön aamiaiseksi mukanani tuomia perunapiirakoita. Olo ei ole hyvä. Jalat hikoavat vaikka jalassani on ollut vain sandaalit. T-paita ja collegepaita ovat olleet hyvä yhdistelmä yöllä, ei ollut kylmä eikä kuuma.

Kello 9 saavumme Kaunasiin. Hyppään pois bussista. Koska asemalla ei ole matkatavaransäilytystä, suuntaan matkani hotelliin. Sinne saa ainakin jätettyä tavarat. No kas kummaa, minulle annetaan huonekin heti. Vien tavarat huoneeseen, mutta en jää nukkumaan, vaan lähden läheiseen kahvilaan aamiaiselle. Aamiaisen hankkiminen ei ole aivan helppoa. Nuori nainen osaa kyllä englantia, mutta sanat oat meal ja oat milk ovat liian samankaltaisia. Lopulta kun näytän englanninkielisestä ruokalistasta kaurapuuroa, hän ymmärtää asian. Sitten seuraava haaste myyjälle onkin tietää, mitä kaurapuuro on liettuaksi; tilaukset kun jätetään kassakoneeseen, joka ei osaa englantia. Huomaan jättäneeni kotiin erään oleellisen kiinnikkeen videokamerastani. Lähden etsimään sellaista kiinnikettä läheisestä ostoskeskuksesta. Ei myydä. Myöhemmin ymmärrän, ettei sellaista myydä lainkaan koko kaupungissa. Suomesta sellaisen voisi saada Prismasta tai Clas Ohlsonilta, mutta täällä ei ole kumpaakaan. Kaunasin entisen Prisman tiloissa on nykyisin kai Ikea. Ostoskeskuksessa yritän myös mennä Maxima XXX -kauppaan, koska kaverini Jarkon kertoman mukaan sieltä saa hyvää ukrainalaista saippuaa. No kauppa on suljettu remontin vuoksi.

Päätänkin heti mennä torille. Kaunasissa on muutamia toreja, ja ajatuksena on matkan aikana vierailla niistä neljällä. Toreista yksi on nimeltään asematori, ja se on nimensä mukaisesti rautatieasemaa vastapäätä, melkein siis linja-autoaseman vieressä. Ulko-osastolla myydään pääosin taimia puutarhaan, mutta myös valmiita kukkia. Viimeksi eivät taimet olleet niin hyvin edustettuna, mutta silloin aika olikin toinen. Muistelen viimeksi, että rättikauppiaita olisi ollut enemmän. Nyt en tajua ottaa kuvia. Etsin täältä kamerakiinnikettä, mutta ei täällä sen sortin tavaraa ole. Torilla on myös sisätiloja. Yksi talo on kauppahallina. Se on sellainen 90-luvun halpakyhäelmä, joka on tehty entiseen elokuvateatteriin. Torivierailu jää lyhyeksi ja pintapuoliseksi ja kuvittelen tulevani tänne uudelleen. Toisaalta mitään asiaa tälle torille ei enää ole.

Tässä vaiheessa on jo hieman nälkä. Ei onneksi kovasti, mutta nälkä kuitenkin. Päätän lähteä ensimmäiseen lounasruokalaan. Se sijaitsee aivan keskustassa, mutta sisäänkäynnin perusteella ei uskoisi, että sieltä saa ruokaa. Liettualaisissa ruokaloissa ei saa valokuvata. Onko moraalisesti oikein, että näytän teille ottamani kuvat? Päätin, että näytän teille kuvat, mutta en kerro, missä kuvat on otettu. Liettualaiset eivät löydä tähän blogiini, joten he eivät ikinä saa tietää, että kävin heidän ruokalansa kuvaamassa.

Menen huomaamattomasta ovesta sisälle. Nousen portaat toiseen kerrokseen. Täällä on ovi auki; tästä sinne pääsee. Heti oven jälkeen oikealla on lavuaari. Onkohan tässä tarkoitus pestä kädet ja onko tämä asiakkaille vai henkilökunnalle? Menen suoraan salin puolelle sen kummemmin ihmettelemättä. Nälkä ei ole kova, joten syön tänään kevyesti. Otan tarjottimen pöydältä ja lähden etenemään tiskillä. Ensimmäisenä on käsidesiä, otan sitä, sillä käteni jäivät pesemättä. Otan vitriinistä viimeisen piimän, mutta kai niitä tulee lisää. Sitten pääsen lämpimien ruokien osastolle. Täällä on monen monta kattilaa. Sanon tiskin takana olevalle naiselle tilaukseni žemaičių blynai ja saan kaksi litteää möhkälettä lautaselle. Seuraavaksi pääsen kassalle, jonka naiselle annan käteiselle 4,40 euroa. Täällä ei kortti käy.

Mikä tämä ruoka on? Tämä on olevinaan jonkin sortin perunapannukakku. Päällinen on perunaa, sisällä on lihaa. Päällä näkyy kastiketta, joka koostuu sian rasvaisista osista. Tuo valkoinen on jotakin maitopohjaista, kenties juuri maidon rasvaisimpiin osiin perustuvaa. Tällaista liettualaiset syövät lounaallaan. Käyn hotellissa hetken nukkumassa ja sitten lähden matkan pääkohteeseen, Art Deco -museoon. Yksi maailman ainoista Art Deco -tyyliin keskittyvistä museoista toimii Kaunasissa. Tunnen mielessäni lukijoiden ihmettelyn: miten jossain neuvostokaupungissa on Art Deco -museo? No kun Kaunas ei ole mikään neuvostokaupunki! Kaunasin keskusta on rakennettu kokonaan 1920-30-luvuilla, ja tuolloin muodissa oli Liettuan oma kansallinen tyyli. Ulkomaalaisille tätä tyyliä sanotaan Art Decoksi, mutta osa taloista on kyllä aivan selvää funkista. Muutama talo täällä jopa edustaa nk. töölöläisfunkkista vaikka varmaan se on ihan sattumaa.

Art Deco -museo on täysin yksityinen. Se ei ole kaupungin tai valtion museo. Museo ei saa avustuksia vaan elää pääsylipputuloilla. Tämän vuoksi pääsylippu on järkyttävän kallis, 25 euroa. Lisäksi pääsylippu pitää etukäteen ostaa Internetistä eikä siitä saa rahaa takaisin jos lippu jää käyttämättä. Lippua ei voi käyttää milloin vain, vaan se ostetaan aina tietylle nimenomaiselle ajalle.

Tämä museo ei ole mikään näyttely vaan ennemminkin aikamatka. Museoon tullaan erikseen sovittuna aikana aivan kuin opastetulle kierrokselle. Kyse ei kuitenkaan ole opastetusta kierroksesta jossa opas kertoo esineistä, sillä tässä museossa koitetaan elää sotien välisen ajan elämää. Ei riitä, että museossa istutaan tuolilla, jossa on alkuperäinen sata vuotta vanha silkkiverhoilu. Täällä pääsee myös leikkaamaan leipää sata vuotta vanhalla leikkurilla ja paahtamaan leivän sata vuotta vanhalla leivänpaahtimella. Kävijät joutuvat arvailemaan, mitä juomaa on lääkäriperheen vierailla ollut lasissa, ja hetken kuluttua samaa juomaa päästään maistamaankin. Rahalle saa vastinetta, sillä kokonaisuutena museo on paras, jossa olen ikinä käynyt. Kyllä tämä aina Tukholman raitiomuseon voittaa.

Museon jälkeen on päästävä syömään. Muistattehan, kuinka viime vuonna kävin liettualaisessa ravintolassa syömässä keittoa leivän sisällä. Tässä aivan vieressä on saman ketjun ravintola. Ja tämä viereinen on siinä mielessä erikoinen, että kaikista tuon ketjun ravintoloista tässä on hienoin sisustus. Kuminalla maustettu omenamehu on kielelläni kun astun ravintolan ovesta sisälle. Täällä kuitenkin tarjoilija kertoo minulle karun totuuden: vapaita pöytiä on vain ulkona. Kuka tällaisessa paikassa haluaa ulkona syödä? Ruoka olisi kyllä hyvää, mutta kallista. En jää tänne, vaan lähden etsimään onneani muualta.

Lähden kahvila 49:ään. Se on sisäpihalla piilossa oleva baari. Siellä on vaaleaa puuta olevat pirttipöydät ja penkit. Näyttää sellaiselta paikalta, että täällä juodaan vain kaljaa. Olen lukenut paikan ruokalistan ja tiedän, että täältä saa ruokaa. Pettymyksekseni täällä on tarjolla vain siipiä. Lähden seuraavaan paikkaan.

Kaverini Jarkko on mainostanut kuppilaa nimeltä Luztanti Banga. Sekin on tässä pääkadulla. Sinne seuraavaksi. Listalla on jälleen perunapannukakkuja, perunaa ja silliä. Hetken mietin valintaani, mutta sitten baaritiskin takana oleva nainen sanoo, ettei täällä käy kortti. En voi tilata ruokaa, sillä rahat jäivät hotelliin. Joudun täältäkin poistumaan tyhjin käsin.

Nyt en enää jaksa, pakko mennä jonnekin, josta saan varmasti ruokaa. Tässä lähellä on Chačapuri. Se on liettualainen ketjuravintola, joka myy nimensä mukaisesti hatsapureja. Olen käynyt siellä kerran ennenkin Vilnassa vuonna 2016. Ei mitenkään ihmeellinen paikka, mutta kyllähän sitä nälkäänsä syö. Kysyn heti ensimmäisenä, että kelpaako kortti. No kyllähän se kelpaa. Tarjoilija ihmettelee, että vieläkö on paikkoja, joissa ei kortti käy. En halua aina tilata adžarialaista hatsapuria, joten tilaan kuninkaallisen hatsapurin. Juomaksi tietenkin tarhunia, sitä vihreää. Nyt on niin georgialaista kuin voi olla. Otan vielä jälkiruoaksi teen. Hintaa setille tulee 19,90 euroa. Tällä todistan itselleni kaksi asiaa: Kaunasissa voi syödä niinkin kalliin illallisen kuin melkein 20 euroa ja toisaalta alle 20 eurollakin saa Kaunasissa syötyä illallisen.

Perjantai 30.5.2025

Perjantai. Mitä sitä tekisi? Ensiksi aamiaiset. Tällä kertaa en jaksanut mennä puurolle, kun halusin maistella liettualaisia leivonnaisia. No kyllä te tiedätte, millaisia leivonnaisia kahviloissa myydään - ei mitään terveelliseen aamiaiseen kuuluvaa.

Toisella aamiaisella sain sentään sienillä täytetyn kibinasin. Molemmat aamiaiset söin kävelykadulla nauttien lämpimästä ja aurinkoisesta säästä. Sisältä kahvilasta kävin hakemassa vain annokseni. Palautan myös astiat sisälle, sillä en halua keskustan kävelykadulla ruokkia puluja leivonnaisten tähteillä. Kerrotakoon vielä, että molemmat aamiaiset söin eri leipomossa. Pyörin kaupungilla ympäriinsä. Tarkoitus oli käydä yhdessä aivan ydinkeskustassa olevassa hyvin syrjäisessä kirkossa. En kuitenkaan käynyt, sillä kirkko oli remontissa. En ottanut edes kuvaa, kun ei sitä kirkkoa pressujen takaa näkynyt lainkaan.

Kävin ostamassa joukkoliikennekortin. Ei siinä varsinaisesti mitään järkeä ollut, mutta ostin kuitenkin. Myyjä kohteliaasti kysyi ettenkö haluaisi käyttää kännykkää, mutta sanoin kortin olevan kätevämpi. Kaunasissa ei ole myytävänä päivälippuja. En siis voinut ostaa matkani ajaksi neljän päivän lippua, vaan jouduin ostamaan kertalippuja. Halusin ostaa 1,5 eurolla Kaunasin vihreän kortin, jolle latasin matkoja. Vaihtoehtona olisi ollut ostaa liput kännykkäsovelluksella. Kännykällä ja kortilla liput ovat saman hintaisia, 70 senttiä kappaleelta. Kännykällä ostaminen on kyllä aikamoista sähläämistä, joten kortti on helpompi. Koska liput käyvät myös funikulaariin, ostin 20 lippua. Hinnaksi tuli lipuille 14 ja se kortti päälle, yhteensä 15,50 euroa. Kolmantena vaihtoehtona olisi ollut ostaa liput käteisellä bussissa kuljettajalta, jolloin yhden lipun hinnaksi tulee euron kappaleelta eikä lipuilla ole vaihto-oikeutta.

Hetken miettimisen jälkeen päätän lähteä syömään. Tämän päivän ruokala on aivan toisella puolen kaupunkia ja joudun sinne menemään joukkoliikenteellä kulkuneuvolla. Ruokala sijaitsee tontin sisäpihalla. Paikkaa on aika vaikea löytää. Kävelen liian pitkälle ja totean, ettei se täällä ainakaan ole. Edelläni kävelee kaksi naista, he ovat kenties juuri tulossa syömästä. Juoksen heidät kiinni ja tiedustelen, mistä sitä ruokaa saa. Saan heiltä ohjeet. Palaan hieman takaisinpäin. Astun eräästä ovesta sisään. Kävelen hämärää käytävää kunnes näen vasemmalla kyltin. Löysinpäs perille! Astun kyltin ohi ja seuraavasta ovesta käännyn vasemmalle. Ovessa ei lue mitään, mutta minä tiedän, että tästä sinne käydään. Tulen pieneen eteiseen, ja täällä on vasemmalla lavuaari. Pesen käteni, ja sitten astun ravintolan puolelle.

Täällä pääsin syömään zeppeliinit, mikä on siis matkan tärkein ruoka. Zeppeliinit on lihaa, joka on täytetty perunaraasteesta tehdyllä kuorella. Tämä ruokala oli niin liettualainen, että kahvikin tehtiin liettualaiseen tyyliin: pannujauhatusporoja kuppiin ja päälle kuumaa vettä. Koska täällä valokuvaaminen oli ehdottomasti kiellettyä, en kerro teille mitään tarkemmin paikan sijainnista. Astiat oli kyllä uusittu, sillä viimeksi kun täällä kävin, olivat ne Kaunasissa valmistettuja. Ruokalan läheltä lähtisi bussi, mutta minulla on seuraavaan kohteeseen lyhyt matka, joten kävelen. Tässä tein virheen, sillä arvioin matkani väärin. Jouduin kävelemään reilut kaksi kilometriä, ja kävellessäni se harvoin kulkeva bussi ajoi ohitseni. Tämä oli toinen päivä peräkkäin kun kävelin noin 17 000 askelta. Ei kannattaisi hullutella, sillä kohta sattuu Villeä jalkaan.

Palaan keskustaan. Aivan ydinkeskustassa on suosittu kahvila, jossa paistetaan munkkeja. Tämä on Kaunasin ruokamatkan ehdoton käyntikohde. Kahvila on siinä mielessä poikkeuksellinen baltian kahvilaksi, että siellä myydään kahvia eikä lounasta. Paikka on auki päivittäin aamusta iltaan. Tänne voi siis tulla aamiaisellekin, mutta lista leivonnaisista on aina sama: munkkeja.

Kahvilassa on baaritiski keskellä huonetta. Tiski kiertää ympyrän, ja sen reunoilla pääsee istumaan. Jono kulkee ovelta tiskille. Jään jonon jatkoksi. Kun vuoroni tulee, teen tilaukseni. Saan ostokseni, ja siirryn ikkunan luona olevaan vapaaseen pöytään. Tässä lähellä näköjään on tarjotin, jonne käytetyt astiat voi palauttaa. Kuvaa en ilmeisesti ole ottanut tästä kauniista kahvilasta tai sen tarjonnasta, mutta ei se haittaa, sillä tulee toinenkin mahdollisuus. Palaamme asiaan maanantaina.

Päivällä kiertelen kaupunkia. Käyn myös hieman syrjemmässä ja pääsen näkemään tämän katolisen kirkon. Tässä kuvassa taitaa näkyä kaksikin kirkkoa. Toinen, se uudempi, on tuossa kuvan oikeassa laidassa. Sitten olisi tarkoitus löytää ruokaa. Kirkon luota hyppään bussiin ja päätän mennä tämänkin matkan aikana vanhaan kaupunkiin. Siellä on liettualainen ravintola nimeltä Etno Dvaras. Muistattehan, kävin tämän ketjun ravintolassa viime vuonnakin? Ei näissä busseissa kukaan paina pysähtymisnappia, joten en paina minäkään. Ja miten käy? Bussi ajaa pysäkin ohi enkä pääse ulos. Jään pois seuraavalla pysäkillä ja kävelen kilometrin verran vanhaan kaupunkiin. Kävelen oikean talon luokse ja ihmettelen siinä toimivia ravintoloita. Ei täällä ole Etno Dvarasia! Myöhempi tutkiminen vahvistaa asian: ketjun ainoa ravintola Kaunasissa on jossain ostoskeskuksessa keskustan ulkopuolella. Pitää keksiä toinen suunnitelma.

Päätän mennä syömään azereille. Azerit on kaukasialainen kansa, jonka edustajia asuu pääasiassa Azerbaidžanissa. Liettuassa heillä on perheomisteinen ravintola, jolla on muutama toimipiste Vilnassa ja yksi Kaunasissa. Kävelen nyt sille lähellä olevalle pysäkille, jossa minun alunperin oli tarkoitus jäädä pois. Joudun odottamaan bussia jonkin aikaa. Matkustan vain kilometrin tai kaksi eteenpäin, mutta samalla noin 30 metriä ylöspäin. Menen Žaliakalnasiin, jolle Kaunasin kaupunkia alettiin laajentaa 1930-luvulla.

Ennen syömistä kiertelen hieman alueella. Tässä lähellä on nimittäin parikin vanhaa elokuvateatteria. Toinen niistä on varsin edustava, joten käyn sen kuvaamassa. Ei tämä ole neuvostoliittolainen elokuvateatteri vaikka te niin ehkä kuvittelettekin. Kyllä tämä on 1930-luvun Liettuan kansallista tyyliä. Elokuvateatterin kyltissä on valo päällä, mutta eihän sitä näin valoisassa huomaa; paremman kuvan saisin tulemalla pari tuntia myöhemmin. Käyn myös kaupassa ostamassa juustoa ja leipää. Näin voin syödä aamiaisen huomenna hotellihuoneessa eikä tarvitse lähteä syömään leivonnaisia. Juusto kyllä säilyy, sillä huoneessani on jääkaappi kovaäänisesti surisemassa. Vedenkeitintä ei huoneessa ole (enkä sellaista osta).

Ja sitten syömään. Kaikki Azerain ravintolat on tehty mahdollisimman halvalla vanhoihin tiloihin. Tämä ravintola on iso, hyvällä paikalla vilkkaan tien varressa, mutta halvalla tehty. Sisustukseen ei ole panostettu mitenkään. Siellä on vain seinät, pöydät ja tuolit. Keittiö on erotettu lasisella seinämällä, ja sinne on hankittu hienot koneet ruostumatonta terästä. Tekniikka on siis kunnossa ilmanvaihtoa myöten, mutta rappauksessa ja maalauksessa on säästetty. En huomaa täällä missään samovaaria, joten tee jää ostamatta. Olisi se ehkä ollut listalla, mutta unohdin asian. Ostan leivän sisään kärittyä lihaa ja juomaksi airania. Tämä on siis jonkin sortin azerbaidžanilaista kebabia. Saan vuoronumeron paperilapulla. Sitten vain odotan, kun numeroni huudetaan liettuaksi, ja menen hakemaan annokseni. Minä muuten en osaa numeroita liettuaksi, joten joudun arvaamaan. Hyvää oli.

Lähden hotelliin. Tässä lähellä on funikulaari, joka vie minut tuon 30 metriä alaspäin kohti keskustaa. Tällä funikulaarilla matkustin viimeksi vuonna 2017. Vaan näyttää funikulaari olevan suljettuna. Sehän ei enää myöhään illalla toimi, joten joudun kävelemään. Ensin vähän mäkeä alas ja sitten yli sata porrasta.

Niin mikä on funikulaari? Monet ovat kuulleet turkulaisten epäonnisesta funikulaarista, mutta mikä se on oikeasti? Funikulaari on periaatteessa vain vinohissi. Täällä Kaunasissa olevat kaksi funikulaaria ovat kuitenkin klassisia malleja. Klassisessa funikulaarissa on suora rautatie, joka vie mäkeä alhaalta ylös ja ylhäältä alas eikä tasamaalla ajeta. Radalla on puolivälissä mäkeä kohtauspaikka. Vaunuja on kaksi, ja ne on kytketty kaapelilla toisiinsa yläasemalla olevan väkipyörän kautta. Kun toinen vaunu on ala-asemalla, on toinen vaunu yläasemalla. Näin vaunut toimivat toistensa vastapainoina. Puolivälin kohtauspaikalla vaunut kohtaavat toisensa. Kaunasissa tällaisia funikulaareja on kaksi, ja molemmat on 1930-luvulta. Useampiakin suunniteltiin, mutta suunnitelmat jäivät aikeiksi. Tänään en siis pääse matkustamaan kummallakaan, mutta ehkä tässä vielä mahdollisuus koittaa.

Lauantai 1.6.2025

Lauantaina syön leipää ja juustoa ja juon kylmää vettä omassa hotellihuoneessani. Tylsä aamiainen, sanoisivat latvialaiset kaverini. Säästän kymmenen euroa joka aamulta, jolloin jätän hotellin aamiaisen väliin. Kevyt aamiainen takaa sen, että pian tulee nälkä ja pääsen syömään hyvää liettualaista ruokaa. Vaan tänään ei ole hyvä päivä, sillä nenä on tukossa ja minulla saattaa olla lievä kuume. Täytyy sinnitellä.

Lauantai on toripäivä ja kirpputoripäivä. Päivän tori on Urmas, jonka torialueella pidetään viikonloppuisin konttikirppis. Ensin trollikalla Urmakseen. Torilla joudun kävelemään kilometrin verran, jotta pääsen konttitorille. Urmaksen torialue on siis varsin iso. Joudun kävelemään parkkipaikan läpi. Ei tätä toria oikeasti ole tehty joukkoliikenettä käyttäville, eihän tällainen parkkipaikka houkuttele kävelemään.

Lopulta pääsen konttitorille. Tavaraa myydään konteista; niin auton peräkontista kuin sellaisesta valtamerikontistakin. Osa myyjistä on ammattimaisia, osa täällä ensimmäistä kertaa. Tori on aika iso, mutta kierrän sen nopeasti. Mitään mielenkiintoista en löydä.

Toisessa Urmaksen peränurkassa toimii kaupungintori, siis ruokatori. Kaikkea herkkua täällä on myytävänä, mm. näitä liettualaisia kakkuja. Isoimmat noista painavat reilun kilon. Sellaisen kun syö, niin joutuu ostamaan uudet housut, ja hampaat reikiintyvät. Torilla on myös leipomo, joka tekee tuoretta georgialaistyylistä leipää. He eivät kuitenkaan hatsapureja tee eivätkä myy kahvia tai teetä paikanpäällä nautittavaksi. En sitten osta torilta mitään. Oloni ei ole kovin hyvä ja pelkään sairastuvani flunssaan.

Lähden kävelemään kohti bussipysäkkiä. Matkalla pidän silmät auki ja katson mitä torialueella myydään. Jonkin verran kävelen peltihallien sisällä katsellen tavaraa. Vaatteita on paljon, mutta toki täällä myydään mm. rakennustarvikkeita ja astioita tms. Tällä torilla osa myyjistä pitää omia kauppojaan, siis sellaisia kauppoja, joissa on seinät ja ovet ja joihin pääsee sisälle. Lisäksi on sisätiloissa pieniä torikojuja, joissa sisällä on vain myyjä itse ja myyntiartikkelit ovat ostajan ja myyjän välissä pöydällä. Ehkä tätä voisi enemmän pitää ostoskeskuksena kuin torina. Jos pikaisesti kävelee kaikki käytävät läpi, menee aikaa helpolla muutamia tunteja. Ja jos poikkeaa vähänkin sovittamaan vaatteita, ei päivä riitä torin kiertämiseen.

Tälläkin matkalla olen ajatellut syödä tseburekin. Muistattehan mitä kerroin viime vuonna: Liettuassa tsebureki tehdään aina tilauksesta haluttujen täytteiden mukaan. Yksi tällainen čeburekinė toimii rautatieaseman lähellä, ja siellä söin viimeksi vuonna 2017. Hetken mielijohteesta päätän kokeilla toista paikkaa. Toinen paikka on Žaliakalnasin torin vieressä, ja se itse tori on puolestaan keskustan suuntaan mentäessä. Näin pääsen yhdellä kerralla torille ja syömään ja siitä nopeasti hotelliin. Lähden bussilla kohti päivän toista toria.

Tässä toisessa čeburekinėssä on kaksi eri ovea ja kaksi eri liikehuoneistoa. Miten pitää toimia? Ensimmäisessä on asiakkaille vain neliömetrin tila, sieltä saa ostaa leivonnaiset mukaan. Toisessa on pöydät ja tuolit. Menen sinne, jossa on pöydät ja tuolit. Mutta eihän täällä ole henkilökuntaa! Hetken mietin, miten pitäisi toimia, kunnes takaovesta tulee sisälle mies. Häneltä tilaan tseburekin. Otatko yhden, hän kysyy. Mitä ihmettä, kuka niitä nyt kahta jaksaisi syödä. Tilaan vain yhden, ja istuudun pöytään.

Tsebureki tulee minuutin päästä. Olisikohan tämä kuitenkin ollut valmiina? Tsebureki on kuuma, joten kyllä se on vasta tehty. Täytteitä en päässyt itse valitsemaan. Katsokaapa kuvaa: aivan lautasen kokoinen tämä ei ole ja lautanenkin on aika pieni. Kyllä näitä kaksikin jaksaisi syödä. Syötyäni käyn maksamassa annokseni toisessa liikehuoneistossa. Täällä pääsen näkemään, kuinka näitä tseburekeja tehdään. Kyllä ne täällä tehdään ja ovat tuoreita, eivät mitään jääkaapissa säilytettyjä rasvamöhkäleitä. Käyn vielä läheisellä torilla. Torina tämä Žaliakalnasin tori ei mitenkään ole ihmeellinen. Mukavan pieni ja kompakti tori, jossa myydään niin kasviksia kuin hunajaa ja hieman vaatteitakin. Kello on jo yksi, ehkä toriaika alkaa hiipua. Mutta täällä on kauppahalli.

Kauppahalli on kaunis sisältä. Harmi, etten ottanut kuvia. Se on hienoksi remontoitu. Tilaa olisi kymmenille myyjille, mutta nyt halli on vain puolillaan. Ja täällä myydään leipää. Ostaisin yhden leivän. Ensimmäinen myyjä ei puhu englantia, joten hän pyytää toisen myyjän palvelemaan minua. Toinen myyjä ottaa yhden leivän ja laittaa sen puntariin. Lukema on 2,5 kg. Öhöm, ehkä minä en leipää jaksakaan kantaa Suomeen. Ottaisin vain puolikkaan. Leipiä on valmiiksi puolitettuina, ja sellainen minulle laitetaan mukaan. Kilohinta on 6 euroa. Tämä on liettualaista kunnon leipää: ruis on ainoa viljaraaka-aine. Mausteena mukana on kuminaa ja suolaa. Tämän takia minä tulin liettuaan! Alunperin suunnitelmanani oli ostaa leivät torilta vasta maanantaina. Silloin on suunnitelmana mennä Vilijampolen torille, jossa en ennen olekaan käynyt.

Kävelen hotelliin. Jaloissa jo tuntuu kolmen päivän kävelyt. En jaksa paljon kävellä, parasta on, että menen hotelliin sairastamaan. Matkan varrella on kaunis kirkko. Jos kuitenkin poikkeisin tässä kirkossa, kun ei muutakaan ohjelmaa ole. Maksan viisi euroa, jolla saan hissilipun näköalatasanteelle. Tasanne on 70 metrin korkeudessa. Ja tämä kirkko on siis Žaliakalnasin mäen päällä, joten tasanteelta on sata metriä Kaunasin keskustaan. Näköala on kaunis. Palaan sitten maan pinnalle ja matkani kohti hotellia alkaa. Tässä matkalla on funikulaari, sama funikulaari, jolla en eilen päässyt matkustamaan. Ehkä tänään pääsen. Jaha, suljettu lauantaisin ja sunnuntaisin. No pitää maanantaina tulla ajamaan. Kävelen taas samat portaat. Loppupäivän pysyttelen hotellihuoneessani pikaista ruokalua lukuunottamatta.

Sunnuntai 1.6.2025

Tälle päivälle oli suunniteltuna käynti torilla ja sitten käynti ulkoilmamuseossa. Valitettavasti tunnen itseni vielä hieman kuumeiseksi, joten saa jäädä museo väliin. Torille lähden.

Matka tehdään jälleen linja-autolla, ja tällä kertaa dieselkäyttöisellä. Auto nousee mäkeä ylös ja mäen päällä nousen kyydistä. Menen kadun yli, käännyn sivukadulle ja heti tässä onkin tori. Torin aidan takana on muutamia myyjiä myymässä maassa olevia tavaroitaan. Sitten tulee ulkotori. Tähän aikaan vuodesta myydään taimia puutarhaan. Ainakin hedelmäpuita on saatavana. Myös valmista satoa on, ja avomaankurkkuja saisi halvimmillaan 2 eurolla kilon. Täällä myydään myös eläviä eläimiä, lintuja ja kaniineja. Selvää on, ettei täällä saa kuvata. Eihän sitä missään ole kielletty, mutta yleensä toreilla kuvaamisesta ei pidetä.

Viereisellä alueella on katettu tori. Täällä myydään pääasiassa puutarhatyökaluja, kuten moottorisahoja ja raivaussahoja. Myös autonosia saa täältä. Lisäksi on käytettyä tavaraa, kuten vaatteita. Mitään tarvitsemaani en kuitenkaan löydä ja joudun poistumaan tyhjin käsin. Tällä torilla ei ole minkäänlaista pysyvää torikahvilaa. Muutamia kojuja on, joista saisi juomaa ja ruokaa. Tarjonta on heikkoa torilla ja lähistöllä, mutta eipä minulla nälkä olisikaan. On vielä aamupäivä ja olo on varsin hyvä. Päätän kävellä Kaunasin toiselle funikulaarille. Sillä en ole ikinä ajanut, sillä viimeksi käydessäni vuonna 2017 se oli suljettu remontin vuoksi. Joudun kävelemään varmaan pari kilometriä päästäkseni funikulaarin yläasemalle. Kohta sattuu taas jalkoihin, olisiko ollut parempi mennä bussilla. Täällä on näköalatasanne, josta katselen kaupunkia. Taustalla sivun ylimmässä kuvassa oikealla näkyy mäki, se on Žaliakalnasin mäki, jonne kaupunki laajeni 1930-luvulla. Etualalla joen toisella puolen näkyy vanha kaupunki. Uusi kaupunki olisi oikealla, mutta sen matalat rakennukset eivät kuvassa näy. Ajan funikulaarilla mäen alas. Nyt tuli tämäkin funikulaari ajettua! Alhaalla on vaihto linja-autoon, joka vie minut keskustaan ja hotelliin. Nyt alkaa jalkoihin jo sattua, joten pysyttelen lähes koko loppupäivän hotellissa sairastamassa. Siivooja tulee koputtamaan ovelle tuodakseen minulle puhtaita pyyhkeitä.

Ennen hotelliin menoa käyn kuitenkin syömässä kaupungin suomalaisessa ravintolassa. Ei näin kipeänä huvita mennä oikeaan ravintolaan. Tilaan suomalaisessa ravintolassa ison mustan teen. Saan mustan kahvin. Huomautan asiasta, ja myyjätär huomaa virheensä. Hän ottaa mustan kahvin ja antaa tilalle mustan teen. Olen näköjään maksanut kahvista, joka on 10 senttiä kalliimpi kuin tee, mutta en jaksa asiasta valittaa. Ei ole eka kerta kun minua Kaunasissa huijataan (edellinen kerta oli 2017).

En pysy aivan koko loppupäivää hotellissa. Lähes koko matkan ajan olen mielestäni juonut liian vähän. Päätän lähteä keskustan suurimpaan Rimi-kauppaan, joka sijaitsee linja-autoasemalla. Koska jalkoihin sattuu ja lippuja on vielä jäljellä, menen sinne linja-autolla. Ostokset jäävät vähäisiksi, ostan vain nenäliinoja ja limupullon.

Käyn vielä uudelleen syömässä keskustan suomalaisessa ravintolassa. Tällä kertaa minua palvelee mies. Tilaan jälleen mustan teen, ja se minulta onneksi laskutetaankin. Saan kuitenkin juomaksi ison mustan kahvin. Jo toisen kerran tänään! Kysyn myyjältä, että onko tämä varmasti musta tee? Kyllä se on musta tee, hän vastaa. Väitän vastaan ja sanon että se on kahvia. Myyjä huomaa virheensä ja antaa minulle mustan teen. Toivottavasti ei tätä virhettä vähennetä hänen palkastaan.

Kyllä minä ymmärrän, että virheitä sattuu. Mutta miten niitä samassa ravintolassa sattuu kaksi kertaa saman päivän aikana? Ja miksi minulle vielä väitetään, että juomani on sitä mitä tilasin? Käsittääkseni sanoilla "tea" ja "coffee" on aika selvä ero. Tein tässä ravintolassa siis tilauksen englanniksi. Liettuaksihan nuo olisivat "juoda kava" ja "juoda arbata".

Tässä vaiheessa voisin kertoa teille hotellistani. Se on kuulemma 1800-luvun rakennuksessa, mutta hieman epäilen. Valtaosa Kaunasin keskustan rakennuksista on rakennettu 1920- ja 1930-luvuilla joten mistä tänne sitä vanhempi rakennus olisi tullut. Tätä hotellia ei ole mainittuna näkemissäni 1920- ja 1930-luvun hotellilistoissa, olisiko hotellia vielä silloin ollut vai olisiko ollut eri nimellä ja osoitteella? Rakennus kuitenkin näyttää selvästi hotelliksi rakennetulta ja sisustus on vuosikymmeniä vanha. Tässä portaista otetussa kuvassa näkyy hotellin aula. Huone on kuitenkin hyvin pelkistetty. Yksinkertainen puuovi avataan vanhanaikaisella avaimella. Huoneessa on pieni sänky, vaatekaappi ja kirjoituspöytä, jonka alla on jääkaappi. Kylpyhuone on myös perustasoa. Mitään erikoista ei ole ja kaipaamaan jään vain vedenkeitintä. En uskoisi tämän hotellin saavan kolmeakaan tähteä kansainvälisessä luokituksessa.

Hotellini sijainti on keskeinen. Se ei sijaitse kaupungin pääkadulla, joka on kävelykatu, vaan sen poikkikadulla, joka myös on kävelykatu. Se on siis todella keskustan kävelykatujen risteyksessä, niin hyvällä paikalla kuin mahdollista. Kävelykadun vuoksi liikenteen melua ei kuulu. Äänieristys on heikko, ja yhtenä ilta kuulenkin ääntä ulkoa: kävelykadulle on tuotu ämyrit pauhaamaan.

Maanantai 2.6.2025

Herään aikaisin. Tänään pitää luovuttaa huone ja lähteä kotimatkalle. Olo on parempi, mutta kipeä olen vieläkin. Tänäänkin pääsisi museoon, mutta en jaksa kovasti kävellä. Jääköön siis museo välistä tältäkin päivältä. Suunnitelmana oli mennä myös Vilijampolen torille ostamaan leipää, mutta leivät olen jo ostanut.

Huoneen luovutus on kello 11. Makaan niin pitkään hotellissa ja vasta sitten lähden pois. Jätän reppuni säilöön ja lähden kaupungille. Pysyttelen keskustassa, sillä en halua enempää väsyttää jalkojani. Tänään on maanantai, ja nyt olisi tilaisuus ajaa se toinenkin kaupungin funikulaareista. Ajo jää taas aikomukseksi, sillä funikulaari on suljettu teknisten ongelmien vuoksi. No, tämän sentään ajoin viimeksi täällä käydessäni vuonna 2017 (silloin oli se toinen funikulaari remontissa). Tästä päivästä tuleekin matkan kertauspäivä, sillä käyn vain tutuissa paikoissa aterioimassa. Lounas on keskustan ruokalassa, jossa kävin jo torstaina. Tällä kertaan tilaan didžkukuliain. Se on käytänössä sama asia kuin zeppeliini, nimitys vain edeltää ilmalaivan keksimistä. Munkkeja käyn syömässä jo tutuksi tulleessa munkkipaikassa. Viimeksi istuin kadulta katsottuna oikeanpuoleisessa nurkkapöydässä, nyt vasemmanpuoleisessa. Ja täällä vasemmanpuoleisessa pöydässä huomaan, että täällä on lavuaari! Korona-aika ilmeisesti toi kaikkiin Liettuan kahviloihin käsienpesumahdollisuuden asiakkaille. Lavuaari on aivan ikkunan vieressä, joten se saattaisi näkyä kadullekin. Onkohan kaikissa vierailemissani kahviloissa ollut lavuaari asiakastiloissa käsienpesua varten? Ja miksi en sellaista ole joka paikassa huomannut? Ennen kotimatkaa haluan syödä vahvasti. Yritän käydä syömässä siinä ravintolassa, jossa torstaina oli vain terassipaikkoja. Menen sisälle ja totean, ettei sisällä ole yhtään asiaksta. Tarjoilijan mielipide on toinen: kaikki pöydät sisällä ovat varattuja, tilaa on vain terassilla. Tähän ravintolaan ei siis rahani kelpaa, joten lähden pois. Onkohan tämä juuri sen ketjun ravintola, johon vuonna 2017 emme päässeet kaverini lenkkitossujen vuoksi.

Mihin sitten syömään? Jos nyt kokeilisin sitä Luztanti Bangaa, joka ei torstaina kelpuuttanut luottokorttiani. Nyt minulla on rahaa mukana, joten se ei ole ongelma.

Luztanti Banga -niminen baari on maanantaina hiljainen. Paikalla taitaa olla lisäkseni vain yksi asiakas, ja hänen tilaamansa leipä on nestemäisessä muodossa. Tilaan sillin punajuurilla. Myyjä ehdottaa, että tilaisin sillin punajuurilla ja perunoilla. Ei käy minulle vaikka perunan ystävä olenkin. Otan perunat erikseen, ja tilaan perunapannukakkuja.

Annos näyttää kuvassa kevyeltä, mutta tämä on oikeasti täyttävä annos. Kyllä tällä Tallinnaan saakka pärjää! Kävelen hotelliin hakemaan reppuni säilöstä. Hotelliin on juuri tullut uusia asiakkaita: pieni motoristiryhmä Suomesta. He ovat kirjautumassa hotelliin ja täyttävät laamakkeita. Kun paperit alkavat olla valmiita, kysyy yksi heistä kaveriltaan, että milloin se aamiainen olikaan. Vastaanoton nainen kertoo heti englanniksi aamiaisen kellonajan. Nainen vapautuu alle minuutissa ja tulee antamaan minulle reppuni. Kysyn hänen kielitaidostaan. Ei hän osaa suomea lainkaan.

Hotellista menen linja-autoasemalle kaupungin joukkoliikenteellä. Olen kävellyt ihan riittävästi ja lippuja on. Kipeänä en jaksanut kaupunkia kiertää niin kovasti kuin halusin, joten lippuja jäi käyttämättä 10 kappaletta. Olisiko kuitenkin ollut parempi vain ostaa kertalippuja kännykällä?

Varsovasta Tallinnaan menevä linja-auto saapuu aseman sivustalle eikä niihin yleisimpiin lähtölaitureihin. Jätän reppuni kuljettajalle, joka laittaa sen ruumaan. Toinen kuljettaja tarkastaa henkilöllisyystodistukseni. Minun lippuni on jo auki hänen koneellaan, sillä olen ainoa Kaunasista nouseva matkustaja. Hän vielä erikseen kysyy, että onko henkilökorttini virallinen. Tässä ei kelpaisi suomalainen ajokortti eikä virolainen oleskelulupakortti, vaan ainoa kelpaava asiakirja on ulkomaanpassi tai -henkilökortti.

Tiistai 3.6.2025

Linja-auto tuo minut jälleen Tallinnaan. Ja jälleen en ole nukkunut koko yönä. Aikataulunmukainen saapumisaika on kello 07. Koska olen ollut hereillä, olen tabletilla jo lueskellut aamun uutiset. Linja-autossahan on toimiva Internet-yhteys. Linja-autoaseman ympäristö on remontissa, ja meidät jätetään laiturille linja-autoaseman taakse. Otan reppuni ja lähden kohti asemaa. Ensiksi vessaan pesemään hampaat. Sitten sisälle istumaan penkille ja odottamaan kuppilan aukeamista. Asemalla näen aivan uuden LuxExpressin kaksikerrosbussin lähdössä kohti Tarttoa. Kuppila aukeaa kello 07.30. En mene ensimmäisenä sisälle, vaan annan kiireisimpien mennä edelle. Osa saattaa mennä ostamaan aamiaista ennen linja-auton lähtöä, joten heille kiire suotakoon. Minulla ei kiirettä ole, aikaa laivan lähtöön on kolme tuntia. Sitten pääsen tekemään tilaukseni. Syön matkani ensimmäisen muna-pekoni-aamiaisen. Muna-pekoni-aamiaiseen kuuluu piirakka ja kahvi. Koska haluan syödä kunnolla, otan lisäksi myös kaurapuuron, siis tavallaan tupla-aamiaisen. Hintaa koko setillä on 9 euroa. Kyllä tällä pärjää niin ettei tarvitse laivassa syödä. Aamiaisen jälkeen lähden taivaltamaan. Eihän minulla mitään syytä ollut tänne asemallekaan jäädä. Kävelen Lastenkodinkatua pitkin ja poikkean matkalla torille. Tori on vieläkin hengissä ja täällä innokkaimmat myyjät jo laittavat esille tavaroitaan. Vietän täällä pari minuuttia ja sitten jatkan samaa katua eteenpäin. Kohteenani on tällä kertaa Viru keskus. Pääsen sisälle, sillä ovet ovat auki. Kello on ehkä 08.30, joten kaikki liikkeet ovat kiinni. Useimmat liikkeet aukeavat kello 10, mutta kellarin ruokamaailma jo kello 09. Istun penkille odottamaan. Kello 09.02 olen ruokakaupassa, ja täälläkin on jo asiakkaita ennen minua. Täältä ostan tuliaispullot (vain kirkkaita). Borjomia saa kahdessa koossa, ja otan molempia. Borjomi muuten ainoana juomana pakataan edelleen kestävään muovipulloon, jota voi vaikka käyttää uudelleen. Muut vedet on pehmeissä pulloissa, jotka helposti rikkoutuvat. Tiedän kyllä, ettei vesipulloja saisi käyttää uudelleen, sillä ne ovat kertakäyttöisiksi tarkoitettuja.

Talsin satamaan ja pääsen sinne hyvissä ajoin. En mene kuppilaan enkä kauppaan, istun vain odottaen pääsyä laivaan. Laivassakin vain epäterveellisesti istun koko ajan siellä hämärässä istumaosastossa. Laivamatkalla en tuhlaa rahojani kaupassa tai kahvilassa.