Kävin Riiassa tutustumassa paikallisiin toreihin ja niiden historiaan ja nykypäivään.
Keskiviikko 3.9.2025
Herätys kello 05.10. En jaksa, olen väsynyt. Makaan sängyssä ja nousen vasta 05.30. Kello 06.10 olen jo pysäkillä odottamassa bussia, ja kello 06.40 olen Länsiterminaalissa. Puoli tuntia myöhemminkin olisin vielä ehtinyt. Laivaan pääsen kello 07 ja matka alkaa vartin etuajassa kello 07.15.
Laivassa syön aamiaisen kello 8 alkaen. Jaksan viettää aikaa ruokalassa 50 minuutin ajan. Tällä aamiaisella ei oikeastaan mikään ole hyvää, mutta röstiperunasta pidän. Matka alkaa lupaavasti, kun heti ensimmäisellä aterialla on röstiperunoita. Voiko paremmaksi enää mennä?
Aamiaisella ihmettelen suomalaisten ruokailua. Puuroa ei kai kukaan muu ollut ottanut. Lämmitettyjä tomaatinpuolikkaitakin tai keitettyjä punajuuria oli harva maistanut. Mitä nämä ihmiset syövät? Ymmärrän kyllä, ettei punajuuri ole aamiaisruokaa, mutta entä puuro?
Laiva saapuu Tallinnaan kello 09.30. Kello 10 majoitun jo hotelliini. Vajaata tuntia myöhemmin ostan lipun Viron ulkoilmamuseoon.
Museossa toimii vanhanajan krouvi. Ostan sieltä mulgipuderia.
Torstai 4.9.2025
Tänään en herää niin aikaisin kuin eilen, saan nukkua seitsemään. Aamiaiselle lähden kello 07.55. En ole muistanut sitä varata, joten maksan erikseen aamiaisesta 11 euroa. Käytän syömiseen 20 minuuttia. Sopivan kevyt aamiainen, tällä jaksaa hyvin Latviaan saakka. Lähden raitiovaunulla kohti linja-autoasemaa. Pääsen perille ja nousen bussiin kello 08.56 viimeisenä matkustajana. Kello 9 matka oikeasti alkaa.
Saavumme Riian linja-autoasemalle hieman aikataulusta jäljessä. Ei haittaa, mutta pian pitää syödä. Kuvittelen meneväni uzbekistanilaiseen ravintolaan lounaalle, mutta erinäisistä syistä joudun keskustorin kalaravintolaan. Ruoaksi lohta ja perunapannukakkuja. Perunapannukakut tunnettaneen paremmin röstiperunoina. Joka päivä röstiperunoita, voiko tämän paremmin enää mennä?
Pysähdyn keskustorille tekemään ostoksia. Eihän sitä kukaan Riiassa nälissään vietä neljää päivää. Ostan maitoa, juustoa ja ruisleipää. Minulle väitetään, että leipä on täyttä ruista. Kysyn vielä kaupunkia, jossa juusto on tehty. Se on Limbazi. Limbazissa toimii leipomo nimeltä Lielezers (Suurjärvi). Heidän katalogissaan on leipä, joka on pelkkää ruista ilman vehnää tai hiivaa. Tämä voisi olla sitä. Enempää en voi ostaa, reppu on jo niin täynnä.
Perjantai 5.9.2025
Mitä kaikkea teinkään tänään, sitä eivät muistiinpanoni kerro. Olen ollut niin laiska, etten ole tehnyt kunnon muistiinpanoja. Kuvan mukaan olisin käynyt Banksya katsomassa, mutta ehkä en kuitenkaan ole.
Aloitetaan torimatkailu. Ensimmäisenä Vidzemen tori. Se on kaupungin virallinen tori, joka on käytännössä ihan kuollut. Ulkomyyjiä ei juurikaan ole. Hallirakennukset ovat jo vuosia olleet suljettuna. Yhdessä niistä on Banksyn näyttely, joten rakennus olisi auki. Hallirakennusten ulkopuolella on pienempiä myymälärakennuksia, joista yhdessä on Kunturin paikallisen ruokatavaran kauppa. Kunturi on pieni ketju muutamalla pienellä myymälällään. Myymälässä on palvelutiski, josta saa ostaa ruokaa. Täällä käyn joka vuosi ostamassa kivennäisvettä - ikäänkuin sitä ei muualta saisi ostettua.
Paluumatkalla olen käynyt katsomassa Riian toimivaa luostaria. Mutta mitä näkemistä siinä on? Portti on lukittu. Ympäristöstä en viitsinyt ottaa kuvia tällä kertaa, sillä luostarissa on tänään jakopäivä. Vaikka on kuuma kesäinen päivä, paksuihin tummiin palttoisiin pukeutuneita huonojalkaisia ihmisiä vaeltaa kohti luostarin seinässä olevaa luukkua, josta keittoa jaetaan. Heitä en halua ahdistella kuvaamalla.
Kuvaan matkalla rakennuksia. Riiassa on hyvin paljon jugendtaloja. Osa niistä on huonokuntoisia, mutta yhä useammat on hienoksi remontoituja.
Lounaan syön Latgalenkadun kuppilassa. Osa teistä muistaa tämän kadun entisenä Moskovankatuna. Katu on pitkä ja sen varrella on varmaan kymmenen eri paikkaa, josta voisi lounasta saada. Tämä paikka on alueella, jota voisi kutsua keskustaksi - keskustan raja voidaan laittaa vaikka Lacplesankatuun.
Lounaaksi otan borssikeittoa, kotletin, perunamuusia ja piimää. Muuta ei oikein ole jäljellä, ruoat on myyty loppuun. Ruoka on jo kylmää, mutta annos lämmitetään mikrossa. Mikroaaltouuneja on pari kolme, mutta rouva käyttää vain yhtä. Maksan ruokani pienimmällä mahdollisella setelillä ja saan takaisin kaksi kolikkoa. Tarkemmat hinnat ja osoite näkyy kuvan kuitissa.
Lounaan jälkeen kävin kuvaamassa hassun hylätyn tiilisen rakennuksen. En minä ole rappioromantiikan kuvaaja, mutta en voi sille mitään, ettei tämä rakennus ole enää käytössä. Tämä tiilimuuri on hyvin vanha ja siinä on paljon isoja ovia. Ensisilmäyksellä se näyttäisi vaikkapa ajokalutallilta, mutta ei noiden ovien taakse ajokalut mahdu. Rakennus ei ole kovinkaan syvä. Missä on tarvittu rakennusta, jossa on ovien pinta-ala on suurempi kuin lattiapinta-ala? Kaupankäyntiin tuota on hyödynnettu. Rakennus on aikanaan rakennettu torimyymäläksi. En osaa sanoa, kuinka vanhasta rakennuksesta on kyse, mutta kauppaa tässä on käyty jo reilusti yli sata vuotta sitten. Näitä vastapäinen puisto on myös entinen tori, Punavuorentori. Matkan toinen tori on siis nähty.
Lähistöllä on muitakin rakennuksia.
Illan ruoka onkin sitten laadukkaampi: syön Lidossa. Lido on latvilainen ravintola ja se on kuulemma aina varma valinta. Aina saa jotakin hyvää ruokaa. Riiassa on useita Lido-ravintoloita, ja nyt menen syömään siihen pääpaikkaan. Se on Pohjois-Euroopan suurin hirsitalo. Kellarikerroksessa hieman maan pinnan alla on panimo ja käymälät. Katutason kerroksessa, hieman maanpinnan päällä, on ruokamyynti. Sinne mennään portista sisään kuin ruokakauppaan. Otetaan tarjotin ja lähdetän kiertämään eri pisteitä kuin Ikean ravintolassa. Yhdestä kohdasta otetaan salaatit, toisesta perunat. Kaikella on oma hintansa. Lopuksi otetaan juomat. Sitten jonotetaan kassalle, jossa ostokset lasketaan yhteen ja maksetaan.
Aterian hinnaksi tuli 14,80 euroa. Sehän on kuusinkertainen hinta verrattuna päivän lounaaseen? Onko tämä arvoltaan kuusinkertainen? Tähänkin annokseen kuuluu borssikeitto, mutta kylmänä. Oma lautasensa on salaatille. Sitten annokseen kuuluu ananaksen alle peitetty palanen, josta olen aivan epävarma, mitä se oikeasti oli. Kalana se minulle myytiin. Juomana ei ole piimää, vaan kunnon latvialaista kaljaa. Osaan lukea ajatuksenne: talossa on oma panimo, miksi otin pullon muualla tehtyä kuraa? No kun se hana, josta olisi tullut oman talon ruisleipää, oli huollossa; kaikista toimivista hanoista tuli prosenttijuomaa.
Lauantai 6.9.2025
Lauantai olikin aktiivinen päivä. Vuosien jälkeen menin Kalnciemankadun torille. Eihän tämä mikään tori ole, vaan puutalon piha. Paikalliset liikemiehet ostivat puutalot, remontoivat ne, ja pitävät pihalla toria lauantaisin. Torilla oleva tavara on aina laadukasta. Viimeksi kävin täällä joskus kymmenen vuotta sitten. Matkalla kuljin kahdenkin vanhan kartanon ohi. Tässä niistä toinen, siinä on nykyisin pyöräkauppa. Tämän kartanon näkee, kun tulee lentokentältä kaupunkiin. Se toinen kartano on tässä ihan vieressä.
Sitten torille, matkan kolmas torikohde. Heti ensimmäisenä onkin kauhakauppias. Minä tarvitsen uuden soppakauhan. Ostan ison, pitkävartisen tammisen kauhan. Hinta on 15 euroa. On kallista, mutta hyvää. Kiertelen toria ja ostan mukaani leipää. Ruisleipää tietenkin, ilman vehnää ja hiivaa. Tällä torilla myydään myös ruokaa: tuossa tehdään aitoa plovia. Paikan nimi on Plov Station. Onko tämä sama johon olin muutenkin menossa? Myyjä vahvistaa asian: heillä on ravintola tässä lähellä. Ostan pahvilautasellisen plovia lampaanlihalla. Siirryn läheiseen pöytään nautiskelemaan sitä.
Kunnon lounaan jälkeen tarvitaan vielä jälkiruoka. Täältä saa Skrīverin jäätelöä! Viimeksi söin tätä vuonna 2017 käydessäni Riiassa. Tätä on aika hankala saada. Tiedustelen myyjältä, saako tätä ostaa jostain kaupasta. Ei saa ostaa, hän vastaa, mutta voit toki tilata tätä kotiisi. Ai Suomeenko? No, ei Suomeen eivät vieläkään myy. Tiedän, että jokin suomalainen yritys olisi tätä jäätelöä ottanut valikoimiinsa pysyvästi, mutta tilausmäärä olisi ollut niin suuri, ettei yhtiö kykene sitä toimittamaan. Tämän vuoksi ei tätä Skrīverin kotijäätelöä saa Suomesta.
Tori onkin tullut koettua ja on aika jatkaa matkaa. Kävelen kohti matkan neljättä torikohdetta, Āgenskalnsin toria. Matkalla puistossa on yleinen WC, jossa pistäydyn. Sitten torille ja kauppahalliin.
Tämä hieno kauppahalli on rakennettu kauan sitten. Se oli Riiassa virallinen tori. Kävi kuitenkin niin, että rakennukset ja infrastruktuuri rapistuivat ja ostajat kaikkosivat. Sitten kaikkosivat myyjätkin. Kaupasta saa parempaa halvemmalla, sanoivat asiakkaat. Kaupunki ei toribisnestä osannut, vaan 2010-luvulla tori yksityistetiin. Ostajat olivat samat miehet, jotka jo omistivat Kalnciemankadun torinkin. Kauppahalli suljettiin ja laitettiin remonttiin. Nyt se on hieno, ja kauppa käy!
Kauppahallin alakerrassa on myyntitilat aivan kuten meille tutussa Hakaniemen hallissa. Portaat vievät yläkerran parvelle, jossa on ravintolapuoli. Täälläkin on pieniä kojuja, joista saa ostaa erilaisia ruokia, ja sitten mennä syömään sen mihin vain vapaaseen pöytään. Tähän aikaan täällä on tungosta. Onneksi söin torilla plovia, niin ei tarvitse täällä syödä. Täältä nimittäin saisi hyvää ja kallista hatšapuria.
Kauppahallin kellarissa on käymälät, joihin on jonoa. Lisäksi kellarissa toimii käytetyn tavaran myymälä, joka myy Ruotsista uitettua tavaraa. Täältä saat sellaisia vanhoja ruotsalaisia esineitä, esimerkiksi messinkivalaisimia, joille ei ostajaa ole löytynyt Ruotsin omilta hyväntekeväisyyskirpputoreilta. Hinnat ovat korkeat, onhan niissä mukana rahti ja varastointi. Arvokasta antiikkitavaraakin on tosin tarjolla. Lisäksi kauppahallin pihalla on ulkotori, josta voi ostaa niin kirpputoritavaraa kuin hunajaakin.
Kauppahallin lähettyvillä on vielä elävä esimerkki 1990-luvun peltiarkkitehtuurista. Tällaisia rakennuksia rakennettiin kaupankäyntiä varten. Nyt sieltä saisi tseburekeja ja pärämätsejä.
Läheisestä kaupasta käyn ostamassa vettä. En juo heti, vaan tuon Suomeen. Tämä on ehkäpä parasta kivennäisvettä, mitä on saatavana. Valmieran vettä on pullotettu ja myyty jo sadan vuoden ajan. Porakaivon porasi ja veden pullotuksen aloitti paikallinen pekoninvientiyhtiö. Nykyisin vettä myy paikallinen elintarvikeyhtiö. Pullottaminen ei tosin tapahdu enää Valmierassa vaan hieman sivummalla. Vesi kuljetetaan autolla pullottamoon, jonka vuoksi luontaisesta kivennäisvedestä ei voi puhua.
Myöhemmin päivällä käyn valokuvaamassa, tällä kertaa aiheena on rappioromantiikka. Monet latvialaisen oluen ystävät muistavat Vārpa-panimon. Vārpa on suomeksi tähkä. Panimo loppui jo ajat sitten, mutta rakennukset olivat pitkään olemassa. Viime vuosina suurin osa rakennuksistakin on purettu ja tilalle on tarkoitus rakentaa uutta. Riika on päässyt viimeinkin pois siitä pysähtyneisyyden tilasta, jossa kaupungin lakkautetut teollisuuslaitokset jäävät raunioina olemaan. Kuljen tästä panimon ohi usein, joten ei ole ongelma pysähtyä ja ottaa valokuva portista. Taas kerran.
Toisella puolella tietä on vanha pumppuasema.
Päivällä jäi syömättä georgialainen hatsapuri. Korjasin tilanteen menemällä illalla georgilaiseen ravintolaan. Sellaisia on Riiassa, mutta kovin yleisiä ne eivät ole. Olen käynyt useammassakin sellaisessa, joka seuraavan vierailuni aikana oli jo suljettu. Näitä on ihan turha edes listata.
Mutta tiedän yhden, joka on olemassa. Se on muodikkaasti ostoskeskuksessa. Akropoliksen ostoskeskus sattuu olemaan matkani varrella, joten poikkean siellä syömään. Tämä ostoskeskus on rakennettu vanhan fajanssitehtaan paikalle. Muistan katselleeni tehtaan purkamista vuonna 2013. Muistona vanhasta on ostoskeskuksessa nähtävänä fajanssia tai posliinia.
Ravintolassa minulle tuodaan latviankielinen lista, jota lueskelen. Minuutin päästä tulee tarjoilija kysymään tilaustani, mutta joudun ulkomaan kielellä toteamaan, etten ole vielä tehnyt päätöstäni. Lista vaihdetaan heti englanninkieliseen. Mutta tässä englanninkielisessä on ihan hassusti translitteroidut ruoat! Ei helpotu asia yhtään.
Lopulta teen tilauksen. Ostan ruoan, jossa on porsasta ja perunaa. Kuvaa ei ole, mutta hinta on sopiva ja sisältökin sopiva. Alkupaloiksi ostan terveellisen pikkelöidyn salaatin. Hinnastossa salaatin hintana oli 2,4/2,4/2,4 euroa. En ymmärtänyt, että maksoin tästä salaatinrääpäleestä 7,20 euroa! Sitten sain vielä tilaamani annoksen, joka muistutti pyttipannua. Tästä annoksesta minä maksoin 27,60 euroa. Onko tämä kaksi kertaa parempi kuin eilinen illallinen? No ainakin tässä oli juomana Borjomia.
Rūjienan osuusmeijeri on toiminut jo sata vuotta. Nykyisin he eivät pakkaa maitoa, vaan tekevät vain jäätelöä. Tämähän on melkeinpä parasta jäätelöä, jota Latviasta saa - siis heti Skrīverin jälkeen. Asunnolla odottaa jälkiruoan jälkiruoaksi georgialainen tarhun.
Sunnuntai 7.9.2025
Viimeinen päivä Riiassa. Mihin vie tieni? Jälleen torille, tällä kertaa taas keskustorille. Ostan vielä matkamuistoja. Mukaani lähtee erilaisia yrttejä, siitepölyä ja miesten teetä. Miesten tee ei sisällä sahanapurua vaikka siltä välillä tuntuukin.
Syön jonkin sortin lounaan myös keskustorilla. Ei, en mene kalaravintolaan tällä kertaa, vaan tilaan pärämätsin. Ai tilasinko sen kuivilla mausteilla etten sotke housujani? Ei siihen Latviassa mitään mausteita laiteta. Kerrottakoon nyt niin, että Latviassa pärämätsi ei ole sellainen kuin Tampereella: leivottu edellisenä päivänä leipomossa toisella paikkakunnalla. Tämä pärämätsi on täällä leivottu hetki sitten. Tämä ei ole aivan tuore: kysyntä on sen verran kova, ettei näitä tilauksesta leivota, vaan tiskin takana yksi henkilö leipoo ja paistaa niitä koko ajan toisen myydessä.
Vähän lisää valokuvausta. Tässä lähellä on kauniita rakennuksia. Tässä muutamia.
Vielä löydän matkalle yhden torikohteen. Tässä keskustorin lähellä toimi aikanaan - yllätys yllätys - gostinyi dvor. Tiedättehän, tuo venäläisen kaupungin kaupankäynnin kohde. Silloin yli 200 vuotta sitten, kun Riika kuului Venäjään, tänne rakennettiin sellainen torialue. Oikeasti ne 150-vuotiaat torirakennukset olisi pitänyt museoida, mutta niin vaan ne purettiin. Eikä se purku ollut mitään venäläisvihaa, vaan venäläiset itse purkivat ne. Paikalle kun rakennettiin Stalinin hammas.
Sitten on tarkoitus mennä pitsalle. Erään hienon 1920-luvun kivitalon pimeässä ja kosteassa kellarissa on pitseria. Sinne on päästävä. Tämä talo on todella suuri ja hieno. En osaa sen arkkitehtuuria kuvailla, se on jotain klassismia, jossa on huomattavia funktionalistisia piirteitä. Otan kyllä kuvia, mutta eihän tämä rakennus yhteen kuvaan mahdu.
Kadulta vievät portaat alas kellariin. Kyltissä lukee pitseria. Pääsen portaiden luokse niin tajuan myöhästyneeni. Tämä pitseria ei ole toiminut vuosiin. Vieressä olisi toiset portaat, joista pääsisi toiseen kellarin liiketilaa. Siellä olisi ovi houkuttelevasti auki. En uskalla mennä katsomaan, millaista hämärähommaa siellä olisi.
Mistä sitten ruokaa? Vastapäätä saa kebabia, sinne siis. Jälkiruoka asunnolla.
Maanantai 8.9.2025
Viimeinen aamu Riiassa. Lähden ajoissa linja-autoasemalle useastakin syystä. Kerran taisi matkalla olla kolari, kun tässä vartin matkassa meni 45 minuuttia. Silloin ehdin juuri ja juuri kyytiin. Nyt lähden ajoissa, sillä haluan käydä vielä torilla. Käyn ostamassa tuoreita avomaankurkkuja kolme kiloa. Täältä saa vielä pieniä kurkkuja eikä tarvitse ostaa niin suuria kuin Suomesta. Nämä kurkut laitan illalla happanemaan.
Ostan toki matkaevästäkin. Keskustorilta saa tuoreita munkkeja. Ostan niitä ja pyydän vielä puuterisokeroinnin munkkeihini. Nyt olen valmis matkaan. Juomaa ei tarvitse ostaa, sillä bussin automaatista saa kahvia ja teetä niin paljon kuin jaksaa juoda.
Bussimatka kestää 4,5 tuntia jonka jälkeen saavutaan Tallinnaan. Linja-autoasemalta saa vielä lounasta, joten syön siellä. Kävelen Viru-keskukseen, jossa käyn Kaubamajan ruokakaupassa ostamassa kotiin kunnon ruokaa. Sitten Tallinkin laivaan ja Suomeen.
