Kävin matkalla Liettuassa. Tässä lyhyt raportti matkasta. Matkan tärkeintä antia oli ruoka, joten siihen keskityn raportissakin.
Torstai 6.6.2024
Tallink Megastar lähtee Länsiterminaalista kello 19.30. Laivalla on rauhallista. Olosuhteiden pakosta syön laivalla. En halua kallista buffettia enkä tykkää Tallinkin lihapullista. Ei jää kuin yksi vaihtoehto. Näin paljon siitä jäi roskaa.
Laiva saapuu Tallinnaan 21.30. Laivasta ulospääsyssä kestää jonkin aikaa. Linja-autoasemalle pitää ehtiä. Otan taksin. Asemalla kävelen hetken ulkona odotellen bussini saapumista. Käyn vielä aseman vessassa pesemässä hampaat.
Perjantai 7.6.2024
Linja-autossa istun paikallani lähes koko matkan ajan. Kerran käyn vessassa. Aamulla haen automaatista kahvia, jonka kanssa juon Suomesta tuomiani perunapiirakoita.
Auto saapuu Vilnan asemalle etuajassa. Mitä teen normaalisti Vilnaan saapumisen jälkeen? Käyn aseman vessassa, sitten menen etsimään aamiaista. Nyt teen poikkeuksen tavoistani, ja vien reppuni säilöön vastapäiselle rautatieasemalle. Tämän jälkeen kävelen McDonaldsiin, josta tilaan kahvin ja käyn vessassa pesemässä hampaani. Iso kahvi tarjoillaan posliinikupista, ei mistään kertakäyttöasiasta. En tiedä, mihin tämä kuppi pitäisi palauttaa, joten jätän sen pöytään juotuani.
Seuraavaksi käyn torilla. En sillä torilla, joka on aseman vieressä, vaan Kalvarijan torilla. Se on matkani varrella ja siellä on kätevä vaihtaa bussia. Koska vielä on aikainen aamu, kävelen torin lähellä vanhalla asuinalueella.
Kello on jo kahdeksan ja tori alkaa heräillä. Mitään en sieltä osta tällä kertaa, kävelen vain tunnin ympäriinsä. Aamiaisella käyn georgialaisessa leipomossa.
Aika jatkaa matkaa. Seuraavana kohteena on outlet-ostoskeskus. En minä mitään outlettia tarvitse, mutta siellä on erikoinen ruokakauppa nimeltä Assorti. Sieltä saa tuoretta maitoa ja hiivatonta ja vehnätöntä leipää. Käyn hakemassa eväät sieltä ja lähden Mikaelin luokse syömään ja lepäämään. Outletissa on myös Utenan trikootehtaan myymälä, josta käyn hakemassa alusvaatteita itselleni.
Myöhemmin illalla menen syömään Etno Dvaras -nimiseen liettualaista ruokaa tarjoilevaan ravintolaan. Siellä syön sienikeiton leivän sisällä ja perunapannukakut. Lihaa ei aterialla tarvita. Juomaksi tietenkin giraa, liettualaisten kotikaljaa.
Andžej on pyytänyt minut Uuteen Vilnaan. Menen sinne junalla ja palaan bussilla. Paluumatkalla sataa, mutta ei se sade minua kastele.
Lauantai 8.6.2024
Tämä päivä on omaa aikaa, kaikki kaverit ovat jossain muualla. Lounas on Halen torilla aika lähellä rautatieasemaa. Sieltä saa oikeaa uzbekistanilaista plovia. Koska tällaista ei Suomesta saa, on sitä mentävä syömään Liettuaan. Plovia toki saa monesta uzbekistanilaisesta ravintolasta, mutta onko se oikeaa plovia? Tämä riisi on oikeaoppisesti kypsennetty lampaanrasvassa valurautapannulla. Hyvää on. Täällä puhutaan englantia.
Ruoan jälkeen kiertelen toria, mutta mitään en osta. Tällä torilla on aika hyvät ruoka- ja juomavalikoimat. Vaatepuolella on pääasiassa kiinalaisia vaatteita, sukat ehkä ovat liettualaisia. Vessaan pääsee 50 sentin kolikolla, mutta kolikon lisäksi pitää osata painaa nappia miesten puolen oven avaamiseksi. Onneksi vessavahti avustaa. Täällä vessa on erittäin harvinaiseksi käynyttä reikä lattiassa -tyyppiä.
Päivällä ajan junalla Lentvarisiin. Kuvassa Lentvarisin rautatieasema. Eräs rouva kadulla minulle sanoo, että kaikki kameran kanssa kulkijat kuvaavat myös linnan, jonka taitelija on rakentanut. Käyn kuvaamassa myös sen.
Tänään ruokana on tsebureki. Tsebureki on yleensä lihapiirakka, mutta Liettuassa asiat ovat paremmin. Nyt ei ole kyse mistään suomalais-latvialais-venäläisestä tseburekista, jääkaapissa olevasta rasvamöhkäleestä, joka lämmitetään mikrossa. Liettuassa tsebureki, siis liettuaksi čeburekas, on tuore ja tehdään tilauksesta. Se ei voi olla valmiina odottamassa syöjäänsä, sillä se tehdään asiakkaan toiveen mukaisesti.
Liettuassa tseburekia ei saa mistä tahansa kioskista kadulla. Koska se valmistetaan erikseen tilauksesta, sitä saa vain erityisistä myyntipaikoista, joiden nimi on Čeburekinė. Verrataan tätä kahviin. Kahvi on liettuaksi "kava", niin kahvila on tietysti "kavinė". Tällä perusteella čeburekinė voisi olla suomeksi tseburekila. Lentvarisissa on sellainen aivan aseman vieressä ja siellä on tarkoitus vierailla. Valitettavasti paikassa kaikki ikkunat ja ovet on visusti suljettu eikä sisälle ole menemistä. Luulen jo, että paikka on lopullisesti kuopattu, mutta tämä kuppila onkin auki lauantaisin vain kello 8-13. Myöhästyin, ensi kerralla uusi yritys.
Onneksi läheisestä kuppilasta saan kuitenkin giraa.
Siellä pääsen näkemään myös harvinaiseksi käyneen vaaleanpunaisen vessan.
Kun palaan Vilnan keskustaan, pääsen syömään. Aseman lähellä on yksi tunnettu ja hyvälaatuinen čeburekinė. Sinne en kuitenkaan mene, vaan jään asemalle. Aivan linja-autoaseman edessä on muutamia autotallilta näyttäviä kioskeja. Yhdessä niistä on čeburekine. Tämän on sopivan epämääräinen paikka minulle. Tilaan piirakan juustolla ja sienillä. Lihaa en tähän piirakkaani halua. Annos on lautasen kokoinen. Tämä čeburekine on enemmänkin baari, mutta pullovettä sentään myyvät minulle.
Sunnuntai 9.6.2024
Sataa vettä ja kovasti. Pakko tästä on lähteä. Matkan ensimmäinen seisahdus saa olla torilla, taas Kalvarijan torilla. Menen samaan georgialaiseen leipomoon kuin toissapäivänäkin. Tiedän mitä haluan: adžarialaisen hatsapurin. Kyllähän kaikki hatsapurin tietävät? Sehän on vehnäleipä, jossa on juustoa. Mutta tämä on adžaruli: siinä on päällä kananmuna. Miten se syödään oikeaoppisesti? Otetaan veitsi ja haarukka ja rikotaan kananmuna ja juusto ja sekoitetaan ne keskenään. Sen jälkeen leipä syödään veitsellä ja haarukalla.
Juomaksi otin vihreää, siis tarhunia. Euroopassa tarhun voidaan kirjoittaa pienellä alkukirjaimella, sillä se ei ole tavaramerkki. Tarhun on georgiassa 1930-luvulla kehitetty limonadi. Makuaineena siinä on rakuuna. Tarhunia valmistetaan nykyisin monessa maassa, Liettuassakin, mutta nämä ulkomaantuotokset ovat poikkeuksetta synteettisen oloisia halpamalleja. Täältä saa kuitenkin aitoa georgialaista tarhunia. Hyvää on!
Aterian hinta on 13,50 euroa. Hatsapurien hinnat ovat baltiassa nousseet viime vuosina kovasti, halpaa ei ole enää missään.
Ehdin vielä pikaisesti käydä CUP-nimisessä kauppakeskuksessa. Se on vanhanajan kauppakeskus: ei pitkiä käytäviä mehubaareineen ja kännykkäliittymäkauppiaineen vaan monta kerrosta päällekäin ja liukuportaita pääsee kerroksesta toiseen. Tänne tulin myös siksi, että tänne oli hyvä sopia tapaaminen Mikaelin kanssa. Vanhan kauppakeskuksen vieressä näkyy jo uusia pilvenpiirtäjiä.
Tämän jälkeen lähdemme Mikaelin kanssa etelään kohti Jašiūnaita. Siellä jo Andžej odottaa meitä. Tehtävänä on tehdä terassin perustukset vanhoista betonisista sähköpylväistä. Onnistuu. Kolmistaan emme tätä tee, vaan Andžej'n isä tekee raskaimmat työt traktorilla. Andžej puhuu isänsä kanssa puolaa, mutta minä joudun puhumaan venäjää. Lopuksi tosin minäkin osaan sanoa "dobro". On hyvä muistaa, että puola on Liettuan toiseksi yleisin kieli - ellei sitten Ukrainan sodan myötä tulleet siirtolaiset ole nostaneet venäjän kieltä ohi.
Maanantai 10.6.2024
Viimeinen päivä Liettuassa. Herätys on kello 8. Kahvia vai teetä? No maitoa ei ole, joten otan teetä. Andžej juo liettualaistyylistä kahvia: mukiin laitetaan pannujauhatuskahvia ja kuumaa vettä. Tavarat pakataan autoon. Nyt on palautettava kompressori konevuokraamoon. Samalla viedään auto huoltoon, jos ehditään. Parempi tietysti ehtiä, että se auto saadaan poiskin sieltä huollosta aikanaan.
Autohuollon jälkeen lähdetään asemalle. Ostamme junaliput Švenčionėliaihin. Ennen lähtöä ehdin ostaa matkalle evästä. Ostan leivonnaisen nimeltä kibynas. Se lämmitetään mikrossa ja syön sen junassa. Junamatka Vilnasta Švenčionėliaihin kestää tunnin ja 20 minuuttia.
Švenčioneliaissa pääsen viimein tapaamaan Andžej'n tuoreen vaimon. Tutustun heidän arkkitehtitoimistoonsa ja kauniiseen kaupunkiin, jonka arkkitehtitoimisto on elävöittänyt. Tutustumme myös aseman lähellä majaansa pitäviin käsityöläisiin.
Švenčioneliai on kohtalaisen kuollut kaupunki, mutta onneksi se on alkanut herätä henkiin alueelle muuttaneen arkkitehtitoimiston ansiosta. Arkkitehtitoimisto on jo ehtinyt elävöittää rautatieaseman, mutta esimerkiksi ruokala on kyllä täysin kuollut.
Majoituslaitosta kaupungissa ei ole. Onneksi Andžejlla on oma projektinsa asiasta. Vanha rakennus on tarkoitus remontoida kunnolliseksi majapaikaksi. Tulevan hotellin takapihalla on vielä vanhasta ajasta kertomassa käymälä ja virtaviivaiset käsirattaat.
Juna, jolla menin Švenčioneliaihin tai tulin sieltä pois, ei ollut tällainen kuvassa näkyvä Venäjällä valmistettu juna. Kyllä, vaikka useimmat Liettuaan ostetuista junista on valmistettu Puolassa, on Liettuaan ostettu 2000-luvulla junia myös Venäjältä. Juna, jolla matka onnistui, oli valmistettu Neuvosto-Latviassa. Tällaisiakin junia vielä on Liettuassa ajossa vaikka Virosta ne ovat jo aikaa sitten poistuneet.
Paluumatkalle lähden kello 17.07. En periaatteestakaan halua lähteä viimeisellä junalla, vaan haluan jättää myöhästymisvaraa. Vilnassa aikaa onkin sitten neljä tuntia. Kävelen kaupungilla edestakaisin. Käyn myös matkan viimeisessä ruokakohteessa. Joka matkalla on pakko syödä zeppeliinejä, ja tällä matkalla ne melkein meinasivat jäädä syömättä. Liettuassa lähes joka ravintolasta ja työmaaruokalasta saa ostettua ruokaa, jonka nimi paikallisella kielellä on cepelinai.
Zeppelini on munamuotoinen palanen, jossa kuori on perunaa ja sisällä on jotakin muuta, yleensä lihaa. Näitä tulee yleensä lautaselle kaksi, ja niiden koko riippuu täysin ravintolasta. Zeppelinejä ei syödä paljaaltaan, vaan niihin tulee kastike. Yleensä kastike on joko smetanapohjainen tai pekoninpaloja porsaanrasvassa.
Tällä kertaa menen syömään hienoon liettualaiseen ravintolaan nimeltä Berneliu Užeiga. Paikka on lähes täynnä, mutta minulle löytyy pöytä. Tiedän jo mitä tilaan, mutta tutkin silti ruokalistaa innokkaasti. Annokseni on selvä: zeppelinit smetanakastikkeella ja juomaksi kuminaista omenamehua. Otan annoksesta valokuvan, mutta tämä ravintola on aika hämärä. En saa kunnollista kuvaa, vaan se tärähtää. En tutki asiaa kuvaushetkellä, vaan nälkäisenä keskityn syömiseen. Näin ollen ette saa nähtäväksenne kuvaa tästä annoksesta. Parempi olisi ollut, jos tälläkin kertaa olisin syönyt zeppelinini konepajan työmaaruokalassa kesken päivää, siellä olisi valoa riittänyt. Ikinä en vielä ole tilannut perunazeppeliiniä, siis sellaista perunakuorista zeppeliniä, jonka sisällä olisi peruna. Ehkä perunan ystävänä vielä joskus pyydän kokkia leipomaan sellaisen.
Käyn myös isossa Iki-kaupassa. Tarkoitus on ostaa hyvää leipää Suomeen, mutta unohdan koko asian ja ostan vain vettä bussimatkalle. Tosin olisiko tässä kaupassa hyvää hiivatonta täysruisleipää myytykään?
Tiistai 11.6.2024
Kello seitsemän linja-auto saapuu Tallinnan asemalle. Käyn vessassa pesemässä hampaani. Aseman kuppilan näköjään aukeaa jo puoli kahdeksalta. Ei tässä kannata minnekään lähteä, jään odottamaan kuppilan aukeamista. Sieltähän saan aamiaista. Istun siksi aikaa penkille lukemaan.
Aamiaisella otan setin, johon kuuluu pekoni, munat, piirakka ja kannukahvi eli suodatinkahvi. Tämän lisäksi otan vielä erikseen puuron. Kuten kuvasta näette, olen taas läikyttänyt kahvia.
Laiva lähtee kello 10.30. En siis jää Tallinnaan notkumaan, vaan lähden samantien koti-Suomeen. Laivassa en syö enkä juo mitään, joten kuvia ei ole.
